Salainen putarha

Salainen putarha

Erityisesti kaupunkeihin voisi perustaa pieniä
puutarhoja, sillä monissa paikoissa ei ole hyvää
kunnollista puistoa ja ne eivät ole kovin turvallisia
varsinkaan illalla ja yöllä. Tämä puutarha olisi
auki päivisin varsinkin kesällä ja siellä saisi
käydä kaiken ikäisiä ihmisiä. Puutarhassa on
tietenkin oleskelutilaa mm. katoksen muodossa ja 
kasvihuone, jossa voi kasvattaa erilaisia kasveja ja
vihanneksia niin kuin kasvimaallakin.  Keskellä
puutarhaa sijaitsee pieni lampi, jonka ympärillä on
aidat, ettei sattuisi onnettomuuksia. Puutarhan
nurkassa sijaitsee tori, jossa
myytäisiin/tarjottaisiin kasvattamia vihanneksi ja
kasveja.  Puutarhassa toimisi ohjaajia kasvien
kasvattamiseen ja he vastaisivat myös paikan
ylläpitämisestä, joten paikki olisi turvallinen
ilman häiriköitä. Salainen puutarha edistää
yhdessä oloa tapahtumien tavoin, ja koska puutarha on
ulkona, saavat ihmiset raikasta ulkoilmaa. Siellä
oppii myös uusia asioita kasveista ja niiden
kasvattamisesta. 

---

Tämä työ on saanut 22 ääntä Ampiainen REMIX-kilpailussa.

---
Äänestä

Kilpailutöitä:

piiloutumis ja liukuveistos puistoonPin HollowMökötupaKuulolaiteHuikea kiipeilytelineLeijaPeikon pesäRakettiPehmeä putkiIpod FriendshipYhteistyön pyöräOmakotitaloYstävien kämppä / LuokkahenkiKaverikaupunkiKasibullaHappy houseSormilukkoModerni tutustumishuoneYstävyyden taloPihamökkiTulevaisuuden kisabussiHuimaavan mukava leikkipihaHaavetaloHuvilaPelikellariMäkiAlapihaPallomeriKeltainen penkkiBubble Rocket
 
<< 1 - 30 / 275 >>  

Selaa näyttelyä