Pastilli-ravintola

Pastilli-ravintola

Työn ideana oli luoda keskus, joka yhdistää ihmisiä
eri taustoista riippumatta. Näitä keskuksia voisi
sijoittaa ympäri kaupunkia, jos niiden funktio olisi
sopiva. Siksi päädyimme ravintolakonseptiin.
Inspiraatiota haimme sushi-ravintoloista, tarkalleen
ottaen niiden liukuhihnoista. Emme kuitenkaan halunneet
rajoittaa asiakaskuntaa japanilaisruoan tosiystäville,
vaan ravintoloissa tarjoiltaisiin liukuhihnoilta
kotiruokaa ulkomaisin vaikuttein. Toinen konseptimme
on, että ihmiset istuisivat vastakkain. Tämä on
mahdollista kehittelemiemme nousevien tuolien avulla.
Keittiöhenkilökunnan puuttuessa ruokailutila muuttuu
yksityiseksi kabinetiksi monipuoliselle
asiakaskunnalle. Kaupunkiin avatut keskukset toisivat
eri ihmisryhmiä yhteen niin kätevän sijaintinsa,
luokse kutsuvan pyöreän muotonsa, kutsuvan menunsa
kuin tunnelmansa, joka muistuttaa perhepäivällisen
kotoisuutta, takia.

---

Tämä työ on saanut 27 ääntä Ampiainen REMIX-kilpailussa.

---
Äänestä

Kilpailutöitä:

Olotila (2. kuva)PisarapuistoYstävien kämppä / Luokkahenki3 in 1 -valaisinKoko perheen leikkiveistos, pienoismalliTila nuorillemonikansallinen lentokoriHahtelivaakaRakettiKommunikointilaitteet ja lämmin ympäristöUnelmien huoneKasibullaKaruselliKamekoppiTutustumispeliLaiskanlinnoitusRimpuilutelineKrunanrataThe Jumping SkateKaru SelliStade da futbollMatkusta EuroopassaLiikuntaaCafe GekkoSormilukkoRekka-autoJäätelöbaariIhmisyyden puuHuoneystävä/deitti tutka
 
<< 1 - 30 / 275 >>  

Selaa näyttelyä